...tiedemiehet tietävät, että kaikki luvut ovat vain arvioita. Parhaat fyysikot, matemaatikon, kemistit ja kustantajat tietävät, että kaikki on pelkkää hapuilua pimeässä. (Herra Bubis, kirjan henkilö, s. 900)
On uskomatonta, että Cervantesin, Dostojevskin, Musilin, Kafkan, Döblinin, Mannin ja Joycen jälkeisenä aikana voi syntyä jotain näin oivallista. Bolañon nimen voi arvelematta lisätä tähän listaan, tämä ja hänen Kesyttömät etsivät teoksensa osoittavat uskomatonta taituruutta ja syvällistä elämän ja kirjallisuuden ymmärtämystä. Romaanitaiteen elämä ei päättynyt Karamatsovin veljiin tai Thomas Mannin Faustukseen. Ikätoverini Bolaño otti haasteen vastaan ja onnistui.
Roberto Bolañon 2666 on keidas kauheuden ja tylsyyden keskellä. Julkaistu on petetyn testamentin tulos. Kirjailija kirjoitti viisi romaania ennen lähestyvää kuolemaansa ja ilmoitti tahtonaan, että kukin kirja julkaistaisiin vuoden välein. Näin hän uskoi turvaavansa perheelleen toimeentulon. Perikunta päätti toisin, ja niin meillä on luettavana järkäle, opus magna, 977 sivua tekstiä ja jälkisanat. Hyvä näin, sillä teksti valaisee pitkään, kuin tähti jonka valo ulottuu tulevaisuuteen sen itsensä jo kuoltua.
Kirjan pakopisteenä on vuosi 2666, jolloin kaikki (nykyinen?) on unohdettu ja haudattu, hautausmaalle, joka kylpee syntymättömän lapsen silmäluomen alla, tyynessä nesteessä. Keskeisenä tapahtumien paikkana, jossa kirjan teemat ja tapahtumat tavalla tai toisella risteävät, on kuvitteellinen Pohjois-Meksikolainen kaupunki Santa Teresa. Sen esikuva on Meksikon todellinen "murhapääkaupunki", Yhdysvaltojen rajan tuntumassa oleva Ciudad Juárez, jota pidetään monien lähteiden mukaan yhtenä maailman vaarallisimpana urbaanina keskuksena.
Bolañon kirjaa voi lukea "kauhun keitaana keskellä tylsyyden aavikkoa" ( kirjan motto, Charles Baudelaire), mutta nykyinen kauhu Meksikossa ja maailmassa tekee siitä kyllä keitaan kauheuden ja tylsyyden keskellä. Etenkin neljäs kirja on tyrmäävä ja musertava loppumattomalta tuntuvine kuvauksineen sarjamurhaajan tai -murhaajien uhrien tapauksista: nuoria naisia murhataan, raiskataan brutaalisti ja hylätään Santa Teresan kujille ja joutomaille. Rikolliset, epäillyt ja todennäköiset syylliset pääsevät pälkähästä, jos sitten eivät satu murhaamaan toisiaan. Poliisi, poliitikot, vankilat ja myös journalistit kieppuvat korruption, köyhyyden ja kaoottisen todellissuuden tornadossa vailla suuntaa tai näkymää paremmasta. Rikollisuudella rikastuneetkin sekoittavat päänsä ja elämänsä omilla maalaisrancheillaan pakoillessaan virkavaltaa ja kilpailevia rikollisklaaneja.
Kirjassa on myös suvantovaiheensa, alkupuolen kirjallisuustieteellinen ja -tutkimuksellinen avaus melko perinteisin henkilödraamoin kerrottuna, lukuisat pienet kauniit kuvaukset mitä erilaisimmista elämän pienistä ja suurista asioista, syvältä ja pinnalta.
Roberto Bolaño on epäilemättä yksi hienoimmista kirjoittajista, sujuva, ajatuksiltaan terävä, huumorintajuinen ja armoton kertoja, jonka juttua kuuntelee ja ihailee, vaikka aina ei oikein ymmärrä miksi ihmeessä tämä tai tuo tarina on otettu mukaan. Kirja on lavea ja avoin teos, jossa kohtaa kaiken, mikä meitä pelottaa, kauhistuttaa ja musertaa. Tekstissä myös viitataan Bolañon tavoitteisiin ja estetiikkaan. Teoksen tulee olla kuin taistelu, joka haavoittaa, saa veren virtaamaan ja "löyhkän leyhymään" - muotoilu on mukaelma kirjan yhden henkilön, Amalfitanon luonnehdinnasta, jossa hän vertaa suppeita ja näppärästi rakennettuja romaaneja (kuten Melvillen Bartleby tai Kafkan Muodonmuutos) uskaliaampiin romaaneihin kuten Moby Dick tai Oikeusjuttu.
Bolañon tekstin lukemiseen kannattaa varata aikaa. Kirja ei ole helppo ja eri osat vaihtelevat paljon teemoiltaan ja kerronnan tavaltaan ja tarinoiden välisiä yhteyksiä on vaikea hahmottaa, aivan kuten elämässä ja maailmassa muutoinkin. Kirjan kattavuus jäljittelee elämää, mutta ei yksi yhteen, vaan luovasti tyypitellen luomalla uraa virtaavan veden lailla lukijan omaan kokemusmaailmaan. Teksti ei ole hiljaa virtaava Don tai Dnepr, usein kuin sortuva kallio tai soramontussa laittama. Kun kirjan vihdoin saa päätökseen, ja kirjassa on toki myös melko vaativia tai pitkiä jaksoja kuljettavansa, sen soisi jatkuvan, vai pitäisikö lukeminen aloittaa alusta. Kirjan rakenne osoittautuu kehämäiseksi tai spiraaliksi. Lukija palkitaan sekä jatkuvana kirjallisella taituruudella, että panoramaattisena heijastuksena maailmasta, jossa elämme päivästä päivään, aina ja edelleen, kunnes eräänä päivänä kaikki päättyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti