Teuraat tantereella - elämän salaisuuden äärellä

D. kerää voimia lukemiseen ...

John Williamsin Butcher's Crossing on armoton, hyvä ja  armottoman hyvä kirja. Lännetarina jossa emersonilainen luonnonfilosofia laitetaan koetukselle synkin tuloksin.  Nuori mies, Will Andrews, matkustaa vuonna 1873 Bostonista länteen, villiin luontoon, yliopistosta karskien miesten maailmaan. Sivistyksen reunamailla oleva Butcher's Crossing on rajatila - rautatie on vasta rakenteilla. Kaukana, tiettömien taipaleiden takana on kätketty aarre - suunnaton biisonilauma. Sen perään ratsastaa härkävankkureineen neljä miestä - Miller, Hoge, Schneider ja Andrews. Luonto näyttää voimansa, iskee takaisin. Erityisesti retkikunnan johtaja Miller antaa aseensa puhua, uudelleen ja uudelleen. Mutta kaikkia tarvitaan, metsästäjä-johtajan lisäksi nylkyriä-epäilijä-palkkarenki, varusteiden hoitaja-uskovainen sekä asioiden pohtija, retkikunnan riskisijoittaja, pääomittaja Will Andrews.

Kirjassa on kyse ihmisen ja luonnon suhteesta, eksistentiaalisesta etsinnästä, omien rajojen ja rajatilan kokemisesta. Kaikkea tätä on yllinkyllin ja hienosti kuvattuna. On myös kysymys markkinoista - puhvelinnahkaturkit menevät pois muodista. Niille käy kuin majavannahkahatuille aiemmin. Markkinatilanteen muututtua hurjimmatkaan haaveet rikastumisesta eivät toteudu. Kirjassa kuvataan oivallisesti kapitalistiseen markkinatalouteen liittyvää ns. luovaa tuhoa.

Ihminen syntyy ja hänelle syötetään valheita, ja hänet vierotetaan valheilla, ja koulussa hänelle opetetaan konstikkaampia valheita. Ihminen elää koko ikänsä valheilla, ja kenties sitten, kun on valmis kuolemaan, hän oivaltaa, ettei ole mitään, ei niin mitään paitsi sinä itse ja se mitä olisit itse voinut tehdä. Mutta sinä jätit tekemättä, koska sinulle valehdeltiin, että olisit jotain muuta. Silloin sinulle valkenee, että olisit voinut saada koko maailman, koska olet ainoa, joka tietää sen salaisuuden. Mutta silloin on liian myöhäistä: olet liian vanha.

Onneksi Williams kertoo tämän meille nautittavana tarinana. Voimme levollisin mielin ratsastaa vanhuuden iltaruskoon - tämä on ihmisen osa. Näinköhän?