Kirjoittamishistoriansa kautta kohuksi noussut David Lagercrantzin kirjoittama Milennium-sarjan jatko-osa on sujuvaa kerrontaa. Juonenkulku on suhteellisen selkeä ja teksti on jaoteltu sopiviin annospaloihin nautittavaksi.
Varsinkin kirjan alku vastaa huutoon - siis siihen, että kirjan pitäisi olla jollakin lailla kovasti huono, koskapa sen kirjoittaja on "varastanut" maineen ja henkilöt kuolleelta kirjailijalta. Kirjan alkupuoli on siis kunnossa.
Mutta erityisesti kirjan loppupuolella on heikkoja jaksoja. Mielestäni Lisbethin ja Camillan kaksos-teeman psykologisen taustan pakonomainen ymppääminen juoneen on turhaa. Samoin jaksot, joissa seikkaperäisesti kerrotaan, miten heidän kieroutumisensa liittyy sarjakuvien supersankareiden maailmaan. Kirjassa on epäuskottavia yksityiskohtia - aina kirjan nimeä myöten. Nietzscheen viitaten tekstissä tunnutaan väittävän, että kirjan henkilöiden siirtymät hyvän ja pahan tuollepuolen ovat peräisin Nietzschen filosofisen hahmon, yli-ihmisen, inkarnaatiosta. Tuntuu että Lagercrantzilla on tarve selittää lukijalle koko ajan, mitä kirjassa tapahtuu. Tekstistä tulee oppikirjamaista, saarnaavaa ja lapsellista. Mutta kuitenkin: kelpoa viihdettä. Kulttuuriteollisuus osoittaa voimansa; kirjoja tuotetaan ja kirjoitetaan massatuotannon ehdoin ja laatukin saadaan kohtuullisen hyvälle tasolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti