Neljäntienristeys

Ystäväni J. taisi siitä ensin mainita, sisareni sen osti ja äidille jätti. Sieltä sen lainasin ja luin. Vaikutti ensisilmäyksellä tympeän suomalaiselta kurjuusylistykseltä - Ryysyrannan Joosepin punaiselta viivalta,  maan syntiseltä  laululta. Verta, kuolemaa, kurjuutta, uppiniskaista, uskonnollista sivistymättömyyttä - lapsentekoon alistettuja ja lapsivuoteelle kuolevia naisia.

Ja sitä se onkin. Mutta samalla hyvin kerrottua, selkeää ja kaunista kieltä. Kauniita kielikuvia ja hienoin sävyin kuvattuja arjen tapahtumia ja mielen liikkeitä. Kirjan edetessä näkökulmat avautuvat eri henkilöiden kokemana, aikaperspektiivi laajenee hyppäyksittäin alun vuodesta 1895 aina viime vuosisadan lopulle vuoteen 1996. Vaikka kirjan henkilöt, Maria, Lahja, Onni ja Kaarina omia teitään kulkevatkin, he myös risteävät neljäntienristeyksessä. Onni on Lahjalle lahja, muttei onni  vaan onnettomuus. Lahja ei ole Onnin onni, vaan Onnin onni on bussimatkan päässä, Oulun nauravasilmäinen. Perinteisestä suomalaisesta kirjallisuudesta teoksen ajankohtaistaa homoseksuaalisuuden kuvaus. Näin sitä ei ole aiemmin käsitelty. Kinnunen tekee sen hienosti ja hienovaraisesti. Joskin myös voi kysyä, pitääkö homomiehen lunastaa miehuutensa sotasankaruuden ja ankaran normiinpakottatumiskärsimyksen kautta. Niin totta ja vakuuttava kuin tarina onkaan.

Lopulta kärsimysnäytelmä sai kuitenkin käännetyksi puolelleen.  Tommi Kinnusen kyvykkyys kuvata henkilöidensä elämismaailmaa sävykkäästi on kiitettävän hienoa.

Hetki taitaa kuitenkin mennä, ennen kuin tällaiseen perisuomalaiseen kirjallisuuteen tulee tarttuneeksi uudelleen. Siis joko aitoon perinteiseen suomalaiseen kirjallisuuteen tai tällaiseen retrokirjaan. Ja liekö uudelle "vanhalle" kirjallisuudelle tilausta ja onko odotettavissa näin hyvin kirjoitettua jatkoa?