Kirja on hyvin luettava - tarina etenee selkeästi kertojan johdolla. Vaikka tarinassa on yllättäviäkin käänteitä, niin kuitenkin se on jotenkin ennakoitavissa hyvissä ajoin. Murakamilla on erikoinen tapa kertoa vähän lapsekkaan realistisesti tai sadunomaisesti päähenkilöidensä murheelliset kokemukset keveästi. Teksissä on itsemurhia, kuolemaa, vanhuutta, nuoruutta ja seksiä. Mutta seksikin kuvataan jollain lailla ei-eroottisesti, vaikkakin yksityiskohtaisesti. Päähenkilöt keskustelevat siitä avomieleisesti, seksi on ongelmallista, mutta samalla jotenkin kuin jokapäiväistä leipää. Kirja ei mielestäni ole romanttinen, kuten usein tämän krijan yhteydessä on väitetty. Murakami ei tässä kirjassa yhdistele juuri lainkaan surrealistisia tai maagisia elementtejä kerrontaan, päähenkilö ei elä romanttisten haaveiden vallassa, eikä loppu ole onnellinen. Kaikki tapahtuu kohtalonomaisesti.
Päähenkilö tekee Taikavuoren Hans Castorpin tapaan matkan parantolaan, vuorille. Mutta hän palaa ajallaan takaisin alempaan ilmanalaan. Päähenkilön tapa kokea maailma on tasaisen realistinen: vaikka hän on nuori ja kokee monia mieltä ja ruumista sykähdyttäviä asioita, kerronta etenee kuitenkin rauhallisesti, realistisesti. On jopa vaikea ajatella, että tapahtumat koskevat noinkin nuorta henkilöä, vaikka kertojaminä onkin jo etääntynyt tapahtumien ajankohdasta.
Sivuhenkilöt ovat kiinnostavia. Päähenkilön opiskelija-asuntolan kämppäkaveri on opiskelulleen omistautunut eksentrikko ja Watanaben ystäväpiiriin kuuluu myös rikas elostelija Nagasawa. Watanabe etsii omaa paikkaansa suhteessa muihin, mutta epäilee koko ajan oman toimintansa mielekkyyttä. Reiko, Watanaben suuren rakkauden Naokon ystävä, toteaakin parantolan potilaiden olevan täysin normaaleja koska tiedämme olevamme epänormaaleja. Watanaben paras ystävä Kizuki jää melkoiseksi arvoitukseksi niin Watanabelle itselleen kuin lukijallekin. Murakamin taito kertojan piilee juuri tässä: tarina on aukkoja täynnä, lukija pakotetaan pohtimaan mistä oikein mahtaa olla kysymys.
Päähenkilö myös toteaa itsestään: Olen sellainen, että ymmärrän asiat kunnolla vasta sitten kun olen pannut ne paperille. Näin ymmärrämme asiat vasta jälkikäteen. Synkäksi asian muuttaa Watanaben otaksuma: Mitäpä jos sisismmässäni on jokin synkkä unhola, johon kaikki tärkeimmät muistoni kasaantuvat ja maatuvat hiljalleen? Kokeva ja arvioiva minä ovat mielessämme asuvat ystävykset, jotka eivät aina ole yksimielisiä siitä, mitä meille, siis minän eri puolille, oikein tapahtuu.
Oli niin tai näin, tutkimukset Murakamin maailmaan jatkuvat. Luvussa on nyt Kafka rannalla - teos jota kriitikot ovat pitäneet Marakamin parhaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti