Oivallinen oman elämän (kirjan henkilön) ja Euroopan ja maailmankin historian yhteennivouma brittiläisestä näkökulmasta.
Ian McEwanin Opetukset on varsin mittava yritys sitoa oma tarina maailman menoon, niin historiaan kuin omaan elämänhistoriaan. Kirjan päähenkilöllä on runsaasti yhtymäköhtia kirjan kirjoitajan elämään, missä määrin, se jää auki. Kirjan päähenkilön Roland Bainesin tarina alkaa kuvauksesta, jossa hän nuorena poikana hämmentyy naispuolisen pianonsoitonopettajansa oudosta käyttäytymisestä. Sen jälkeen siirrytään aikuiseen Rolandiin, nuoreen isään, joka on jäänyt pienen poikansa Lawrencen yksinhuoltajaksi. Vaimo Alice on lähtenyt yllättäen. Eletään 1980-lukua. Kirjan lopussa ollaan nykyajassa 2020-luvun alussa.
Vuosien saatossa Rolandin vaimosta saksalaistaustaisesta Alicesta kehkeytyy Nobel-tasoinen kirjailija. Rolandista, lahjakkaasta pianistista ja runoilijasta, ei sen sijaan tule "mitään". Hän kasvattaa poikaansa, elättää heitä hotellin aulapianistina ja tennisvalmentana. Köyhyys, epäonni parisuhteissa, terveydelliset ja muut vastoinkäymiset ovat ajelehtivan Rolandin riesana. Vähitellen kirjassa avataan Rolandin taustaa.
Kirjan aikaulottovuus on siis aina 1950-luvulta nykypäivään. Tarinaan on kudottu monia aikamme keskeisiä solmukohtia aina 1960-luvun kylmän sodan ydinsodan pelosta Tšernobylin onnettomuuteen, Saksojen yhdistymiseen, koronaan, terveyteen, elämäntapaan ja sairauteen, feminismiin, parisuhteen kiemuroihin, uusperheisiin ja omaan sukuun. Samalla pohditaan tapahtumien yhteyksiä luovuuteen ja tarinallisuuden suhdetta kirjallisuuteen, runouteen ja musiikkiin, tunteisiin ja koko elämismaailmaan. Teemoja ja tapahtumia on lähes hengästyttävä määrä, pääasiassa melko luontevasti tarinaan liittyen. Joissain kohdin siirtymät vaikuttavat rakenteellisesti kömpelöiltä, mutta henkilöiden elämänkulku on riittävän tutun ja todenkaltaisen oloinen, jotta tarinaa ja poliittis-historiallista aineistoa voi lukea sujuvasti.
Kirjan tarinan sisään on rakennettu paljon pohdintaa romaanien omaelämänkerrallisuudesta ja totuudenkaltaisuudesta. Myös loppusanoissa Ian McEwan kertoo muutamin sanoin kirjan suhteesta omaan elämäänsä. Mikä tämä suhde todellisuudessa on jää arvoitukseksi. Tärkeämpää on varmaan miettiä kirjan tarinaa suhteessa omaan elämäänsä. Mitä valitsin, missä olin vietävissä. Teinkö valinnat hyvässä uskossa ja olisinko oikeasti voinut toimia toisin.
Kirjassa taitaa olla opetus: tavallinen elämä on tavoittelemisen arvoista. Se suodaan harvoille ja valituille. Usein muun tavoitteleminen saattaa tuottaa hienoja kulttuurisia tuotoksia, mutta onko siitä maksettava inhimillinen hinta liian suuri, ja kenen kannalta. Missä on raja rakkauden ja rikoksen välillä. Parantaako aika haavat, mitä voi ja tulee antaa anteeksi itselle ja muille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti