Venezuela - toivon tuollapuolen?

Venezuelalaisen, sittemmin Madridiin emigroituneen, kirjailija-toimittaja Karina Sainz Borgon Kolmas maa on lohdullinen kuvaus lohduttomuudesta. Vai onko?

Muistinmenetystä aiheuttavan kulkutaudin ja köyhyyden pakottamana kirjan päähenkilö Angustias Salveiron päätyy pakomatkallaan rajaseuduille Mezquite-nimiseen kylään. Hän eroaa hulluuden partaalla häilyvästä miehestään ja hautaa kuolleet kaksosvauvansa laittomalle hautausmaalle.

Kylä kuhisee laittomia siirtolaisia ja naisia, jotka pyrkivät parempaan elämään, mutta joutuvat henkensä pitimiksi myymään hiustensa lisäksi lopulta myös itseään. Väkivalta, korruptio, juoppous, lasten hyväksikäyttö ja petos hallitsevat ihmisiä. Ulospääsyä ei näytä olevan, paitsi kuolema.

Osa pyrkii selviytymään taika- tai uskonnollisen uskon avulla, osa kyynistyy täysin. Hyväntekijät, Angustias yhtenä heistä, auttavat köyhiä hautaamaan vainajansa edes jonkinlaisin säällisin menoin. Pahimmistakin niljakkeista ja tappajista löytyy hädän hetkellä pieni inhimillinen pilkahdus, ainakin joistain heistä.

Aiemmin, vuonna 2019 kirjoitin Borgon kirjasta Caracasissa on vielä yö :

Tilanne Venezuelassa kirjan kuvaamana on yksiselitteisesti kauhea. Kyseessä ei ole dokumentti, mutta silti on helppo uskoa, että kirjoittaja on kuvannut olennaisen tarkasti maan vajoamisen barbariaan. Öljytulojen varassa elävän maan talous ja yhteiskunta ajettiin kaaokseen presidentti Hugo Chávezin aikana (vallassa 1999-2013). Hänen kunnianhimoiset sosiaaliset uudistuksensa saivat yhdessä öljyn hinnan halpenemisen kanssa aikaan pitkällisen ja syvenevän talouskriisin. Chávezin seuraajan Nicolás Maduron kaudella tilanne on vain pahentunut. Itsevaltaisista menetelmistä ja laajamittaisesta korruptiosta syytetyn Maduron syrjäyttämiseen pyrkivät Venezuelan protestit 2014–2019 ovat laukaisseet maassa myös vaikean poliittisen kriisin.

Tästä arviosta ei voi edelleenkään poiketa. Maduro jatkaa maan johdossa eikä ulospääsyä ole näkyvissä. Väkivallan kierre ja väkivallan kulttuuri on murskaava. Epäilys hiipii mieleen: "Toivo on meille annettu niiden vuoksi, joilla toivoa ei ole. Mitähän se oikastaan tarkoittaakaan?"