Suojaava taivas

Mutta jos emme ole oikein sisäpuolella,
silloinhan me putoamme hyvin helposti. (Port kirjassa Suojaava taivas)

Paul Bowlesin esikoisteos The Sheltering Sky ilmestyi 1949. Se on suomennettu kahdesti, 1955 Anna-Liisa Ahmavaaran ja 1990 Juhani Lindholmin toimesta. Bernardo Bertolucci ohjasi sen pohjalta samannimisen elokuvan 1990. Kirja ja elokuva kertoo amerikkalaisesta kolmikosta, pariskunnasta ja kolmannesta pyörästä. Se kertoo länsimaisen ihmisen ja kolonialismin poliittisesta ja eksistentiaalisesta kriisistä II maailmansodan jälkeen pohjoisen Afrikan Saharassa.

Kirjan edetessä autiomaa avautuu matkailijoiden edessä ja mielessä. Port ja Kit, kirjan aviopari, etääntyvät toisistaan ja itsestään. Port kuolee ja Kit kokee perustuvan eksistentiaalisen katoamisen kulkemalla aavikon ja puhtaan ruumiillisuuden syvyyksiin kamelikaravaanin ja mystisen Belqassimin syleilyssä.

Kirja on monessa mielessä hämmentävä. Se ei ole kielellisesti erityisen kiehtova, juoni muistuttaa saippuasarjan kolmiodraamaa, kulttuuriset kohtaamiset amerikkalaisten, englantilaisten, saksalaisten, ranskalaisten ja ranskan kolonisoiman arabikulttuurin välillä on paikoin kuvattu hienovaraisesti, paikoin aika karkealla siveltimellä. Henkilöistä vain Port ja Kit kuvataan omista lähtökohdistaan, muut henkilöt ovat puhtaasti statisteja. Filosofinen puserrus tulee monasti, nykykatsannosta arvioiden, aika keinotekoisesti esiin, varsinkin, kun kirjan yksi keskeinen teema tiivistetään hyvin: Elämä on hämmästyttävä asia. Mikään ei koskaan tapahdu niin kuin kuvittelee sen tapahtuvan. Sen huomaa kaikkein selvimmin täällä (siis Saharan autiomaan länsimaisittain katsottuna ei-missään, kirj. huom.); kaikki filosofiset järjestelmät luhistuvat.

Eivätkä vain filosofiset järjestelmät, vaan kaikki järjestelmät. Fysiikan lakien soveltaminen sellaisenaan ihmisen toimintaan ja yhteiskuntaan ei liene perusteltua, mutta epäjärjestyksen kasvu on kiertämätöntä, mikäli järjestystä ei tavoitteellisesti pidetä yllä tai ympäristö ei tue tai pakota järjestystä. Termodynamiikan II laki, entropian eli hajeen kasvun periaate jäi mieleen jo lukion fysiikasta ja Bowlesin kirja, viittaamatta siihen, tuo sen hienosti esiin. Tosin on kyse myös merkityskadosta, siitä, miten käsityskykymme laajentuessa autiomaa kasvaa, taivas kohoaa korkeammalle, katoaa äärettömyyteen, loputtomuuteen. Taivaan suojaavuus on harha, taivaan kannen takana on vain pimeyttä ja tuon autiuden ja alastomuuden kohtaaminen vaatii rohkeutta ja kulkemista rajalle. Bowles lainaakin kirjan III luvun motoksi Kafkaa: Tietystä pisteestä ei enää ole paluuta. Juuri se piste on tavoite.

Port ja Kit eivät onnistu selviämään elämästä oikein kokonaan, kuten Port asian ilmaisee. Autiomaata kannattanee katsoa, ainakin välillä, korkealta, vuorelta. Ja jos sekään ei auta, taika voi auttaa.