Politiikkaa, kirjallisuutta, ystävyyttä

Saul Bellow´n myöhäisteos Ravelstein (ap. 2000, suom 2001) herättää ristiriitaisia tunteita. Epäilemättä se ei ole Bellow´n parahaita tai että en pidä sitä hänen parhaimpiinsa kuuluvana. Välillä en pitänyt teoksesta lainkaan ja kirjana takakannen luonnehdinnat, kuka nyt niihin muutenkaan luottaisi, eivät osuneet mielestäni lainkaan siihen, mitä lukijana koin.

Kirjan tarina on kerroksellinen. Chick on kirjan kertoja. Hän on lupautunut kirjoittamaan elämäkerran kirjan keskushenkilöstä, poliittisten vaikuttajien kouluttamiseen erikoistuneesta professori Abe Ravelsteinista. Kansitekstin mukaan kysymys on sydämeenkäyvästä ja oivaltavasta kaksoismuotokuvasta, ylistyslaulusta ystävyydelle. Ehkä näinkin, mutta sen rinnalla on kysymys amerikkalaisuuden suhteesta eurooppalaisuuteen, juutalaisuuden suhteesta muuhun ihmiskuntaan, politiikan ja kirjallisuuden suhteesta, miehen ja naisen ja miesten välisistä homoeroottisista suhteista. Kysymys lojaalisuudesta ihmisyyttä, juutalaisuutta, opiskelijaa, opettajaa, puolisoa, isänmaata ja ystävää kohtaan.

Kirja on on tragikoomisella tavalla hauska. Bellow on tarkka kuvaaja. Kirjassa on, isojen kysymysten joukossa, herkullupaloja. Chick muun muassa kuvaa matkustamiseen kylläntymistään näin: Olin ennen hyväntuulinen matkamies, mutta nykyään nuuhkin liinavaatteita ennen kuin menen maata.

Hienoimmat kohdat koskettavat kuitenkin kirjallisuutta. Ravelstein ja Chick pohtivat juutalaisuuden ja kirjallisuuden suhdetta. Erityisen kiinnostava suhde on kirjailijoilla, joita arvostetaan huolimatta heidän antisemitismistään. Esimerkkeinä on Kipling, suurenmoinen kirjailija,  ja Céline. Ravelteinin suuhun Chick (ja Bellow) on laittanut tärkeän huomion:  Intellektuelleja nihilistejä minä en voi sietää. Sellaiset jotka elävät pahuutensa kanssa ovat enemmän minun mieleeni. Luontaiset nihilistit.
"Céline suositteli että juutalaiset hävitettäsiin kuin bakteerit. Siinä puhuu hänen lääkäripuolensa. Hänen romaaneissaan taiteen vaikutus tekee hänet maltilliseksi, mutta propagandassaan hän on pesunkestävä tappaja." (s. 229)

Politiikan ja taiteen yhteys on aina ollut kiinteä. Siinä, missä politiikka usein yhdistyy raakaan voimaan, sotaan ja yksinkertaistettun, pelkistettyyn ja mustavalkoiseen maailmankuvaan, taide, kirjallisuus yhtenä vaikutusvaltaisimmista, monipuolistaa kuvaa, katsoo asioita toisin, asettaa lukijalle kysymyksiä niin intellektuaalisesti kuin tunteidenkin tasolla, miten itse toimin tai ajatelen vastaavissa tilanteissa. Tähän Bellow antaa oivia sytykkeitä. Politiikan ja provosoivan taiteenkin kentällä tarvitaan terävyyden ja voiman rinnalla pehmeitä sävyjä, loiventajia. Bellow tekee tämän iän suomalla varmuudella ja taidolla.