Näin Laurent Binet avaa kirjansa. Ranskankielinen nimi Kielen seitsemäs funktio (La septième fonction du langage) on saanut luonnehtivan suomenkielisen nimen Kuka murhasi Roland Barthesin? Varmemmaksi vakuudeksi kirjan kansilehdellä kerrotaan, että kyseessä on Romaani.
Romaanin taiteesta on kyse ainakin Milan Kunderan sille antamassa mielessä. Kirja liikkuu pääasissa hyvin ranskalaisella alueella henkilöidensä ja paikkojensa suhteen. Pariisin intellektuellien suhteet ovat lähtökohtaisesti juuriltaan euroopplaisia, mutta kirjassa poiketaan myös Yhdysvalloissa ja päädytään loppunäytöksessä Venetsian karnevaaleihin. Pääosassa on kuitenkin kieli, sekä järjestelmänä että erityisesti kirjoituksena ja puheena, inhimillisen viestinnän ja vuorovaikutuksen kehittyneenä muotona.
Kirjan luonne on kaikin puolin karnevalistinen ja voisipa sitä kai luonnehtia jo kuluneella termillä postmoderni. Binet on läksynsä lukenut ja kuljettaa varsin onnistuneesti ranskalaisälymystön oppeja tekijöiden omilla nimillään, täydentää niitä fiktiivisillä keskusteluilla ja menee tekijöiden maailmaan ja muotoilee sitä aika roisin ottein. Päähenkilöinä on poliisityön konkari, turvallisuuspalvelun komisaario Jacques Bayard ja "muuan opettaja" Simon Herzog. Herzogin luennon aiheena kirjan alussa on Kuvan semiologia. Herzogin tehtävänä on tulkita tunnetusti vaikeaselkoista ranskalaista filosofiaa komisaariolle (ja lukijalle): Althusseria, Barthesia, Cixousia, Deluzea, Derridaa, Foucaultia, Guatarria, Kristevaa, Lacania, Bernard-Henri Lèvyä, Sartrea, Saussurea, Sollersia ja useita muita. Moinen joukko voisi pilata minkä tahansa romaanin, mutta Binet onnistuu kuin ihmeen kaupalla ujuttamaan heidän ajatuksiaan juonenkuljetuksen lomaan. Itse asiassa kieli- ja romaaniteorialla leikittely onnistuu kirjassa paremmin kuin James Bond-tyyppinen juonenkuljetus. Kirjan henkilöt jäävät etäisiksi, eikä, ainakaan minua lukijana, paljon jännittänyt kuinka päähenkilöille käy. Varsinkin kuin tekstissä jatkuvasti etäännytetään muistuttamalla päähenkilöiden pohdintojen kautta siitä ovatko he todella olemassa vai ovatko he liikahenkilöitä, jotka elävät vain romaanin todellisuudessa.
Kirjan ydin on Roman Jacobsonin (1896-1982) kielifilosofiassa. Jacobson luokittelee kielen kuuden funktion avulla. Funktiot avautuvat viestintäprosessin osatekijöiden kautta: puhuja, vastaanottaja, sanoma, konteksti, yhteys ja koodi. Tarinan mukaan Jacobson olisi kehitellyt myös seitsemännen funktion, maagisen tai loitsufunktion. Tällaisen funktion taitajalla olisi valta muihin. Hän voisi esittää performatiiveja, sanoja, jotka ovat samalla tekoja. Tässä on yhtymäkohta brittifilosofi J.L.Austinin puheakti-teoriaan*. Käsikirjoitus, jossa tuo funktio paljastetaan, on päätynyt Barthesille ja siksi hänen kuolemansa ei olekaan epäonninen onnettomuus vaan harkittu murha. Barthesin murhan lisäksi kirjassa tehdään myös itsemurhia, amputoidaan sormia ja kastroidaankin väittelyssä häviäjiä. Mutta puheiden ja puhujien häivyttyä ja kuoltua jäljelle jää kirjoitus. Kieli elää elämäänsä yli puhujien. Kieli elää puhujien, kirjoittajien ja lukioiden kautta. Me emme puhu, meissä puhutaan.
Binetin teos ei ehkä kirjallisuutena yllä aivan huipulle, mutta on muutoin sitäkin inspiroivampi. Erityisesti jäi kiinnostamaan seitsemännen funktion yhteys Barthesin Valoisassa huoneessa esittämään ajatukseen valokuvasta kuvana vailla koodia. Valokuva ei ole todellisuuden kopio. Valokuva on menneen todellisuuden emanaatio: magiaa (Valoisa huone, s.94- 95). Mutta tästä ehkä enemmän Edifiova valokuva -blogissa myöhemmin.
*JK. 18.6.2017 n&n- lehdessä nro 93 kesä 2/2017 on useampi juttu J.L.Austinin puhetekoteoriasta (josta käytän edellä "vanhentunutta" termiä puheakti-teoria). Risto Koskensillan artikkeli (mt., s.64-73) avaa kyseisen teorian peruskäsitteet hyvin. Lähtökohtaisesti Jacobson on kuitenkin kiinnostavampi sikäli, että hän lähteet kielen funktioista toiminnan osana, kun taas Austin ponnistaa ikään kuin kielestä laventaen kohti toimintaa. n&n -kirjat ovat myös julkaiseet Risto Koskensillan suomennoksen J.L. Austinin teoksesta nimellä: Näin tehdään sanoilla, 2016 (How to Do Things with Words, ap. 1962).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti