Taistelu Ukrainasta

En ole tietokirjoja tavannut esitellä tai arvioida tässä blogissa. Nyt kuitenkin Richard Sakwan Taistelu Ukrainasta. Kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät (Vastapaino, Tampere 2016) teki vaikutuksen, jonka haluan tässä jakaa. Sakwa, Venäjän ja Euroopan politiikan tutkimuksen professori Kentin yliopistosta, nousee kuvainnollisesti Taikavuorelle ja katsoo mikä johti Ukrainan 2014 tapahtumiin. Näkymä ei ole kaunis. Mahdollisuudet tilanteen ratkeamiseen eivät ole hyvät. Takana on paljon rikkonaista historiaa, selvittämättömiä ja käsittelemättömiä asioita. Ja tulevaisuus ei anna paljoa parempia eväitä. Puolan, Valko-Venäjän, Ukrainan, Venäjän ja Baltian maiden jakama alueetta on kutsuttu "tappotantereeksi" (Timothy Snyder), koska vuosina 1933-1945 noin 14 miljoonaa siviiliä surmattiin tuolla alueella natsi-Saksan ja Neuvostoliiton ottaessa yhteen.

En toista tässä Sakwan tekstiä, siihen kannattaa perehtyä itsenäisesti. Kaunokirjallisesti teksti ei ole loistavaa, mutta kylläkin asiallista. Paikoitellen on toisteisuutta ja toisinaan täsmällisempi asioiden sijoittaminen aikaan ja paikkaan olisi palvellut lukijaa paremmin. Hienosti Sakwan kirja kuitenkin avaa ei vain Ukrainan tilannetta, vaan koko Euroopan poliittista kriisiä EU:n, Yhdysvaltojen ja Venäjän kolmiodraamassa.

Kirjan luettuani, vierailtuani Ukrainassa kuluvan vuoden alussa ja seuratessani maailmanpolitiikan tilaa tällä viikolla jolloin D. Trump astuu presidentin virkaansa, mieleeni nousee seuraava. Ukrainan ongelmat kumpuavat monessa mielessä samoista lähteistä kuin koko Euroopan ja koko globaalin maailmanjärjestelmän. Ylikansallinen pääoma ja sotilaallis-teollinen tuotantojärjestelmä voimistuu ja laajentaa sekä taloudellisia markkinoitaan että poliittista vaikutusvaltaansa entisen Neuvostoliiton alueilla ja nykyisen Venäjän rajavaltioissa. Neuvostoliiton hajoamisen synnyttämä traumaa ei ole käsitelty riittävästi ja ehyttä käsitystä siitä, mitä oikein tapahtui ei ole syntynyt. Oliko kyseessä "historian loppu", joka osoitti, että länsimainen demokratia on ainoa oikea vaihtoehto ja historian lopullinen päämäärä, se vapauden valtakunta, jota kohti eri maat ja maanosat vähitellen kulkevat. Vai oliko kyseessä yhteinen kansojen voitto, jossa vapauduttiin post-stalinistisesta diktatuurijärjestelmästä ja samalla purkautui jako kahteen toisilleen vihamieliseen ja kilpailevaan bloggiin. EU:n ja NATON laajentumispolitiikka euroatlanttiseen Eurooppaan ja pyrkimys kontinentaalisen vision mukaiseen Suur-Euroopaan ovat kaksi eri asiaa. Venäjä Neuvostoliiton seuraajavaltiona ei omassa itseymmärryksessään ollut hävinnyt kylmää sotaa, vaan monessa mielessä pyrki näkemään muurin kaatumisen olleen yhteinen voitto. Ja vaikka ei näin olisi jakamattomasti ollutkaan, niin "lännen" kannalta olisi kai ollut viisasta tukea jälkimmäistä näkemystä, ainakin jos pyrkimyksenä on suhteellisen vakaa turvallisuuspolitiikka.

Euroatlanttisen laajentumispyrkimyksen ja Venäjän sisäisen voimistumisen yhteentörmäys yhdistyneenä ukrainalaisten historiallisesti kokemaan vääryyteen synnytti otollisen maaperän nationalismin nousulle Ukrainassa. Ja kun kysymys Ukrainasta asettui tilanteeseen joko-tai, nationalismi yhdistyi russofobiseen pyrkimykseen katkaista suhteet Venäjään, venäjänkielen hylkäämiseen Ukrainan virallisena kielenä ja suuntautuminen länteen koettiin ainoaksi vaihtoehdoksi.
Ajatus siitä, että Ukraina voisi olla sillanrakentaja lännen ja idän välillä ei mahtunut tähän asetelmaan.

Ilmeistä kuitenkin on, että läntinen media ei oikein jaksa tai halua paneutua Ukrainan tilanteeseen. Krimin liittämistä Venäjään ja kysymystä itäisen Ukrainan tilanteesta ei kyetä analysoimaan, vaan kaadetaan kaikki kerralla demonisoidun Putinin ja Venäjän oletetun laajentumispolitiikan piikkiin. Sakwan kirja antaa eritellyn kuvan tilanteesta ja analysoi asioita politiikan lisäksi myös kansainvälisen oikeuden näkökulmasta.

Erikoinen asetelma syntynee joka tapauksessa nyt, kun aavistellaan Trumpin ja Putinin mahdollisesti löytävän yhteisiä tavoitteita aluksi ehkä Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi. Johtaako tämä uudenlaiseen etupiiripolitiikaan, pragmaattiseen maailmanjakoon? Jos siis olisi kuvitteellinen tilanne, jossa Yhdysvallat ja Venäjä ovat joko "vihollisia" tai "ystäviä" keskenään Trumpin ja Putinin johdolla - kumpi vaihtoehto on pelottavampi?