Toistaiseksi arvoitukseksi on jäänyt, mistä ja miten Thomas Bernhard on löytänyt voiman kirjoittaa kirjoja ja näytelmiä. Fiktiivisessä kirjoittamisessa, kuten hänen Vanhat Mestarit -teoksessaan, synkän maailman- ja ihmiskuvan voi sälyttää fiktiivisille hahmolle ja kertojille, mutta omaelämänkerrallisessa tekstissä sävy on sama: sysipimeässä kauhun, vihan ja inhon maailmassa on vain pieniä pilkahduksia: isoisä, äiti (varauksella) ja eno, joiden toimet antavat pientä valoa elämän kulkuun. Mikäli mukaan ei lueta viulunsoittoa ja itsemurhan suunnittelun suomaa lohtua.Onko kirjoittaminen yksi ja ainoa tapa purkaa kauhun kierrettä ulospäin?
Thomas Bernhardin Syy on aloitus viisiosaiselle omaelämänkerralliselle teossarjalle. Tapahtumien näyttämönä on kauneudestaan tunnettu Salzburg. Salzburgin näyttäytyy Bernhardille elävänä ja orgaaninisena vain pommitusten runtelmassa tilassa. Muulloin kaupunkia tyrannisoi kansallissosialismi tai katolilaisuus. Näiden tyrannioiden välillä Thomas B. ei näe eroa. Koululaitos, vanhemmuus, koko kasvatsu on vain yksilön alistamista tyhmyyteen, luovuuden tukahduttamista.
Voi olla, että asia avautuu myöhemmissä osissa. Tällä kertaa Bernhardia on tullut annosteltua aivan riittävästi. Jos joku lukijoistani (?) tietää vihjeen tämänkaltaisen (siis Bernhardin) kirjoittamiseen, kerro. Yhteiskunnalliset syyt luulen tietäväni, mutta psykologinen ymmärrykseni ei riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti