Humanistinen ihmiskäsitys on koetuksella. Ukrainan siirtymä länsiliittoutuneisiin ja Venäjän hyökkäys maahan toisaalla ja samalla äärioikeiston nousu niin länsieuroopassa kuin Suomessa pakottavat muotoilemaan omia käsityksiä joko uusiksi tai ratkaisemaan, miten vanhat käsitykset soveltavat nykyiseen tilanteeseen. Joskus uudet analyysit onnistuvat, joskus mennään pieleen. Janne Saarikiven 25.7.2023 julkaisema HS:n kolumni "Purraan mustaan säkkiä ja ehtoolisleipää" on saanut viimepäivinä ansaittua kritiikkiä. Tasapainoilu, jossa äärilaidat torjutaan ja ajatellaan kultaisen keskitien aina löytyvän jostain sopivasta kohtaa katsantojen janaa ei toimi silloin, kun on selkeästi torjuttava virheellinen tai vaarallinen vaihtoehto. Itsekriittinen on oltava ja malka on on otettava ensin omasta silmästä, toki. Ennen Ukrainan sotaa vältin ottamasta kantaa Ukraina - Venäjä - Nato -kysymykseen, koska ei ollut mielestäni perusteltua asettua suinpäin Naton puolelle kiistassa, jossa vaihtoehtona oli sodan syttyminen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei kuitenkaan ollut eikä ole oikeutettu, vaikka Ukrainan omat valinnat johtivat osaltaan syntyneeseen konfliktiin, jossa Nato ja sen liittolaisjäsenet toimivat neuvonantajina. Olinko siis väärässä tuolloin? En mielestäni ollut, vaikka nyt tarkasteltuna olenkin ( vrt. Aristoteleen klassikkokysymys: onko huominen meritaistelu tosi jo tänään?).
Jarno Hietalahden & Mika Pekkolan Terapiaa mielipuoliselle maailmalle - Erich Fromm ja radikaalin humanismin lupaus (Vastapaino, Tampere 2019) antaa hyviä aineksia myös ylläolevien ongelmien tarkasteluun, joskaan ei välttämättä ratkaise äärilaitojen ja vastakkaisuuksien ongelmaa ajassa ja historiallisessa muutoksessa. Kirja ei ole erityisen vetävästi kirjoitettu, mutta lainaan siitä pitkähkön katkelman, koska koen, että siinä on yksilöllisen ajattelun kannalta keskeisiä aineksia, joiden avulla voi murtaa individualistisen häkin ja vapautua muukalaisvihan, rasismin, etnonationalismin ja nationalismin kuristusotteesta. Otteen jonka vangiksi olemme ajautumassa. Vähä vähältä ja joskus aika reippaastikin olemme siirtyneet aikaan, jolloin koemme elävämme tai ainakin itse koen eläväni entistä vieraammassa maassa ja maailmassa, muukalaisena muukalaisten maassa. Sivullisuus on jo aiemmin tuttua, mutta muukalaisuus kulttuurissa, johon on syntynyt ja elänyt jo aika pitkään! Samalla yritän muistaa aristokraatti-anarkisti Nietzschen varoituksen: vastustaessasi hirviötä, sinusta tulee helposti hirviö. Toisaalta Jeesus kehotti kääntämään toisenkin posken, mutta osasi käyttää ruoskaakin tarvittaessa. Joka tapauksessa on pyrittävä ajattelemaan itse, ei vain etsittävä sopivaa opettajaa, ei Nietzscheä, Jeesusta sen paremmin kuin Frommiakaan (vaikka viimemainittu taitaa olla paras näistä tiennäyttäjänä).
Mutta nyt siis Erich Frommin opetuksiin Jarno Hietalahden tekstilainauksella:
Humanismin tärkein koetinkivi onkin siinä, kuinka yksilö tai yhteisö suhtautuu muukalaisiin eli siihen, mikä on vierasta. (...) Hän (Erich Fromm - kirj. lisäys) määrittelee muukalaisen ihmiseksi, jolla ei ole valtaa ja joka on erilainen kuin muut hänen ympärillään. Tällainen ihminen ei sovi kitkattomasti kulttuuriseen kuvastoon. (..) meidän on kuitenkin nähtävä pinnallisten erojen - kuten uskomusjärjestelmien ja sukupuolen - taakse ja ymmärrettävä, kuinka jokainen jakaa kaikille yhteisen ihmisyyden perusluonteen.
(...)
Muukalainen on tunnustettava ihmiseksi, joka ei ole mitään muuta kuin ihminen - eli häntä ei määritellä esimerkiksi tapojen tai ihonvärin perusteella. Tämä vaatii ymmärrystä siitä, että yksilö itsekin on muukalainen muiden silmissä. Kommunistit ovat vieraita talouskasvu-uskovaisille, uskovaiset ateisteille ja humanistiajattelijat diktaattoreille. Emme voi koskaan havainnoissamme tavoittaa ihmistä sinänsä, vaan aina vain ihmisyyden yksilöllisiä ilmenemispiirteitä. (s. 30)
Vierauden paradoksi on siinä, että olemme kaikki muukalaisia toisillemme ja meidän on löydettävä itsemme vieraana, jotta voimme nähdä toisemme lähimmäisinä erilaisuudesta huolimatta ja juuri sen tähden.
No comments:
Post a Comment