Jorge Luis Borges (1899-1970), argentiinalainen tarinoitsija, ei ole kuka tahansa. Hänen kirjoissaan on aivan omanlaisensa swingi. Omaelämäkerrassaan hän kuvailee lyhyesti kirjallista elämäänsä ja hänen elämänsä onkin sidoksissa kirjoihin, nähtyihin, luettuihin, kirjoitettuihin ja kuviteltuihin. Toisin kuin esimerkiksi Ville-Juhani Sutinen (Vaivan arvoista), Borges korostaa iloa tuottavaa lukukokemusta. Sutiselle kirjan lukemisen, ainakin osan niistä, palkitsevuus syntyy lukemisen vaivannäöästä. Borgesille kirjan tulee tuottaan ensisijaisesti iloa. Kirjan ei tule vaatia ponnistelua, onnen ei tule vaatia ponnistelua. Tämä on myös kriteeri onnistuneelle kirjalle.
Jos jotain on vaikea lukea, kirjoittaja on epäonnistunut. Sen vuoksi katson, että Joycen kaltainen kirjailija on oleellisesti epäonnistunut, koska hänen lukemisensa vaatii ponnistelua.
Borgesin mukaan (k)irja luetaan muistamisen vuoksi.
Mutta ei Borgeskaan ole aivan helppo luettava. Erityisesti on suhteellisen haastavaa päästä jyvälle kaikista niistä koukuista, joita hänen tekstissään vilisee. Viittauksia, lainauksia ja kujeita moneen suuntaan. Borges on hyvin lukenut ja sulattanut lukemansa, mutta ei akateemiseen tapaan piittaa kovinkaan paljon tulkinnan kohdallisuudesta tai reflektoi pohdintojaan suhteessa muiden omien aikalaistensa kirjoituksiin.
Nyt hiljattain suomennetussa luentoihin perustuvissa kirjoituksissa Viisi aihetta Borges pohtii, otsikon mukaisesti, viittä aihetta: kirjaa, kuolemattomuutta, Emmanuel Swedenborgia, salapoliisikertomusta ja aikaa. Mikäli aiheita katsoo kokonaisuutena, ne ovat melkoisessa epätasapainossa: aika ja kuolemattomuus painavat tonneittain enemmän kuin kirja, salapoliisikertomus ja Swedenborg. Mutta kaikki tyyni; juuri tässä on Borgesin voima. Hän asettaa elämän moninaiset asiat yhteyteen toistensa kanssa, usein yllättävällä tavalla. Pohdinnat ovat omalla tavallaan viihdyttäviä, syvällisiä ja kokoavat monia keskeisiä teemoja yhteen. Kirja on maailman, ainakin Borgesin maailman, merkittävä fokus. Ajan pohdinnassa on varsin hyvin kerätty teemoja ajan luonteesta kokemuksen paradoksaalisena perustana.
Mielen labyrinttiin ei tarvitse eksyä, siellä voi kulkea vapautuneesti kuin hyvin järjestyneessä kirjastossa tai sen hämärämmän ja sekavamman varaston viileässä hyväilyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti