Jalosen Stalker

Kuulun vuoden 1954 kohorttiin ja siksikin Olli Jalosen Stalker vuodet on kiinnostavaa luettavaa. Päähenkilön elämänvaiheilla on muutoinkin yhtymäkohtia omaan elämään. Varsinkin kirjan alun tapahtumat, kun x aloittaa opintonsa Tampereen yliopistossa, ovat täynnä tuttuja henkilöitä ja paikkoja. Kiillon kiinteistössä kävin Seppo Randellin sosiologian approbatur-kurssilla, alakuppilassa istuin ja kerrosta ylempänä, yläkuppilassa, tuli jokusiakin kertoja einehdittyä. Kuvaus lähtee siis vakuuttavan tuntuisesti liikkeelle. Mutta päähenkilön naiivi suhtautuminen maailmanmenoon ja ihmisiin ei vakuuta. Ei ole helppoa uskoa, että tiedotusoppia tuona aikana opiskellut voisi kulkea osin kuin unessa urkkimisprojektiin ja toimia siinä lähes viattomin mielin viiden vuoden ajan. Varsinkin, kun oikein mainitaan Antti Eskolan sosiologia tutkimusmenetelmät kirjat ja Hemanuksen&Nordestrengin opetukset. Indoktrinaatio, hegemonia, ideologia ja manipulaatio olivat kyllä varmaan tuttuja tuon ajan opiskelijalle. Vai eivätkö sittenkään? 

Kirjan päähenkilö on liudentuja, kameleontti ja yksinäinen kulkija. Hänellä on ambitio tulla tutkijaksi, mutta kyvykkyyttä itsenäiseen ja aloitteelliseen ajatteluun ja toimintaan ei ole. Onhan kirjassa kuvattu psykologisesti toki mahdollista, ainakin näin fiktiivisessä kuvauksessa.

Kimmo Rentola osoittaa tämänpäiväisessä (25.10.2022) HS:n kolumnissaan, Jalosen kirjan olevan yhteiskunnalliselta tarinaltaan epätosi, mutta fiktiivisesti silti vaikuttava. Se ei Rentolan mukaan kuvaa Kekkosen ajan Suomea uskottavasti, mutta onnistuu kyllä kuvaamaan ajan eräitä ahdistavia piirteitä.

Olli Jalonen on onnistunut oivallisesti sitomaan ja näkemään monia yhtäläisyyksiä totalitarismin, väkivallan ja historian eri puolien välillä aina Suomen 1918 tapahtumien ja sen jälkiseurausten, Indonesian veristen vuosien ja nykypäivän maailman yksinvaltaisten toimien välillä. Hienosti on myös piirretty seurannan (urkinnan) ja sen raportoinnin siirtymä konekirjoituksesta ja kalkkeeripaperin ajasta nykyiseen digitaaliseen ja kaikkialle ulottuvaan seurantaan ja valvontaan. 

Kielellisesti Jalonen on kovin niukkailmeinen, vaikka se tässä tukeekin päähenkilön luonteenkuvaa jälleen kerran hyvin. Toisaalta päähenkilö tulee aika luontevasti juttuun hyvin erilaisten ihmisten kanssa, mutta kuvaus pysyy asteikollaan melko kapea-alaisesti. Nais- ja parisuhteisiinkin mies sujahtaa luontevasti, vaikka luistaa niistä myös pois. Päähenkilön pitkähkö suhde selkeästi itseään fiksumman KU:n toimittaja Hannen kanssa ei sekään vakuuta psykologisella tarkuudellaan - poliittisen juonen kannalta se on oiva ratkaisu, mutta muutoin ei niinkään.

Kirjassa miellytti myös se, että vältettiin kovin dramaattiset ratkaisut. Elämä jatkuu, petturit ja urkkijatkin elävät keskuudessamme nyt ja edelleen. On vain oltava huolellinen, ettei tartu syöttiin, vaikka nykyisin siihen lähes yllytetään. Tarkkaile, ilmoita, rankaise. Tule rangaistuksi.