Aluksi pelkäsin, etten jaksa näin tarkkaa kuvausta kovin pitkälle. Kirjan tyyli poikkeaa aiemmista. Niissä aikatasot ja teemat vaihtelevat, mennyt, kirjan nykyisyys ja kirjallisen kerronan pohdinnat kutotuvat kiinnostavaksi kudelmaksi. Nyt kertomus etenee melkolailla kronologisesti alun pikkupojan varhaiskokemuksista koulupojan ja varhaisteinin maailmaan. Äiti on turva, isä herättää pelkoa (päin vastoiin kuin Elane Ferrantella hänen lapsuutensa kuvauksessa teoksessa Loistava ystävä). Isän pelko, josta kirjan ensimmäisen osan alussa monella tavalla vihjattiin ja lukija odotti, milloin jotain kauheaa tai todella kauheaa tapahtuu, puhkeaa nyt sanoiksi kolmannen osan puolessa välissä. Katkeriksi, koviksi ja kovin tosiksi sanoksi. Isä on jatkuva uhka, myös silloin kun hän ei ole välittömästi läsnä. kauhun kokemus ei ole yksittäisissä teoissa. Kauhu ja pelko on jatkuvaa, sisäistettyä.
Kolmannen osan lopussa keskeiseksi kiinnostuksen kohteeksi nousevat tytöt. Heistä ja heidän paremmuusluokittelustaan tulee pakkomielle, jossa pienen pojan maku on absoluuttinen. Deittailu- ja treffikokemukset päättyvät monin osin katkerin pettymyksiin, mutta palava halu ja himo ajavat pyrkimykseen kehittyä toisen sukupuolen tuntemuksessa. Kiusatuksi tuleminen ja oman sukupuolisen identiteetin etsiminen on ankara ja voimia vaativa prosessi.
Vain paikoitellen tekstissä pohditaan kokemuksen historiallista kontekstia:
Me olimme nykyaikaisia 1970-luvun ihmisiä, ja myös ympäristömme oli nykyaikainen 1970-luvun ympäristö. Ja tunteemme, ne jotka virtasivat meissä jokaisessa noina kevätiltoina, ne olivat nykyaikaisia tunteita, vailla muuta historiaa kuin omamme. Meillä lapsilla ei ollut historiaa. Kaikki tapahtui ensimmäistä kertaa. Emme koskaan ajatelleet että myös tunteet olisivat vanhoja, ehkä eivät yhtä vanhoja kuin vesi ja maa mutta yhtä vanhoja kuin ihmiset. (s. 2013)
Kiinnostavaa. Miten tarina jatkuu IV osassa?
No comments:
Post a Comment