Kirjeitä ystäviltä?

Edellisen Paul Austerin kirjan (Talvipäiväkirja) lukemisen yhteydessä jouduin jo pohtimaan sitä, mikä, lopultakin, Austerin teksteissä viehättää. Nyt lukiessani Austerin ja J.M. Coetzeen kirjeenvaightoa  Tässä ja nyt. Kirjeitä ystävyydestä samankaltainen hämmennys valloitaa mielen. Luenko heidän tekstejään kuin ystäviltä saamiani kirjeitä?

Tekstit kiinnostavat ja lukiessa on oivalluksen hetkiä ja pettymyksiä. Ensimmäinen pettymys liittyy Austerin luokattomaan perusteluun, jolla ystävykset luopuvat käsittelemästä 2008 alkaneen globaalin talouskriisin teemaa. Jo ennen kuin he aloittivat sen käsittelyn ymmärsin, että kirjeiden kirjoitusjänne 2008-2011 on poikkeuksellisen kiinnostava. Auster aloittaakin lupaavasti, Coetzee vastaa kiinnostavasti, mutta sitten he pääättävät luopua aiheesta. Miksi? Auster sanoo ilomielin jättävänsä taakse taloustieteellisen vatvonnan. Hänellä on siihen kuulemma huonot eväät.  Ja sitten tulee harvinaisen lattea, ehkäpä ironiseksi tarkoitettu, lausuma: kannatan kiihkeästi yleismaailmallista onnellisuutta. Haluaisin että jokainen maailman ihminen saisi tehdä tyydyttävää, henkisesti palkitsevaa työtä ... mutten osaa kuvitella alkuunkaan, miten niin yleviin päämääriin päästäisiin. Näin ollen sivuutan kyseiset aiheet vaikenemalla. (s. 43)

Latteaa tuo on siksi, että niin Auster ja Coetzee ovat hetkeä aiemmin virittäneet melko kiinnostan keskustelun "suurpääoman kriisistä" ja sen seurauksista ihmisten elämään maapallolla.

Toinen, mutta nyt ei pettymys, vaan oivallus syntyi Coetzeen shakkipelikokemuksista. Itse en ole innostunut mistään urheilusta, en intohimoisesti, en juuri lainkaan. Jalkapallon maailmanmestaruuskisat seurasin sattumalta ja joskus satunnaisesti Wimbledonin tennismatseja. Vuosi sitten vielä ajatelin, että voisin mennä katsomaan Ässien jääkiekkomatsien yleisön reaktioita, mutta nyt jääkiekon ympärillä käytävä keskustelu on kaiken kaikkiaan niin etovaa, että taidan sivuutta aiheen vaikenemalla :-).

Voittaminen urheilussa on aina tuntunut minusta, myös itse siihen osallistuessani, kiusalliselta. Riippumatta siitä olenko voitettu vai voittaja.

Auster ja Coetzee kirjoittavat jäntevästi ja väliin myös päästäen lukijan läheisen tuntuisesti omaan arkielämäänsä. Kiinnostavaa on lukea rinnakaisaikana syntyvistä Sunset Park  ja Talvipäiväkirja -kirjojen synnystä, vaikkakin kovin suppeasti. Auster on myötäilevämpi keskustelija, Coetzeesta löytyy ilmeisesti kovuutta enemmän, aivan samoin kuin heidän kirjoistaan. Ikääntyvät mestarit ovat joka tapauksessa hienoa luettavaa, "isoveljiä" joidan ajatusmaailmaa ei tarvitse jakaa kaikilta osin, mutta kuitenkin kuunnellen miltä maailma näyttää rapakkojen takaa katseltuna.