Stieg Larssonin trilogia on huolella punottu tarina Lisbeth Salanderista, tytöstä, jolla on asiaa Ruotsin valtiolle. Kirjan tarina on uskottavan uskomaton. Demokratian ja tiedotusvälineiden ylistys maailmassa jossa kylmän sodan juonittelu asettuu yksilön oikeusturvan edelle, tuhoaa nuoren tytön elämän.
Larssonin menestyskirja(t) on hienosti kerrottu ja kirjoitettu. Yhteiskunnan viranomaiset, poliittinen koneisto, turvallisuuspalvelu, poliisi ja psykiatrian väärinkäyttö muodostaa uhkan yksilön vapaudelle, silloin kun valtion etu ja turvallisuus joutuu riistiriitaan yksilön oikeusturvan kanssa. Tyttö joka tietää liikaa julistetaan hulluksi ja holhouksenalaiseksi. Vain sananvapaus ja tiedotusvälineet, tässä tapauksesssa Milennium lehti ja sen tutkiva journalistisankari, lempinimeltään Kalle Blomqvist, voivat pelastaa Lisbeth Salanderin ja samalla uskon ruotsalaiseen demokratiaan.
Hienoa kirjassa on tarinankerronta. Kaikista uskomattomista käänteistään huolimatta, tarina on fiktiivisesti uskottava. Tarinan käänteet ovat joskus arvattavia, joskus arvaamattomia. Lukijaa kuljetetaan mukana niin tunteiden kuin tiedollisellakin puolella. Lukija otetaan myös hyvin huomioon kertaamalla asioita ja tekemällä tiivistelmiä aiemmasta.
Larssonin kirjan päähenkilö on journalismi, kriittinen, totuuden esiin kaivava, peloton, ehdoton ja valtaa kumartamaton. Tutkiva journalismi on demokratian viimeinen toivo korruptoituneen valtiokoneiston, poliisin kieroutuneen ja byrokratisoituneen rikostutkinnan ja rikollisten maailman lepppymättömänä vihollisena, yksilön ja vähemmistöjen pettämätön tukena. Tätä ilmentää Kalle Blonkvist, puhtoinen sankari työssään, vaikkakin melkoinen tapaus ykistyishenkilönä.
Larsson on tiukkaa tekstiä verrattuna Mankellin väljähtäneeseen otteeseen, Wallander onkin tullut jo tiensä päähän Rauhattomassa miehessä.
No comments:
Post a Comment