Sanon teille juhlallisesti, että olen monta kertaa halunnut muuttua hyönteiseksi. (Kirjoituksia kellarista, 17)
Samaan aikaan (nyt syksyllä 2024), kun keskustellaan lasten eläinleikeistä on kiinnostavaa, että monet aikuisetkin ovat leikkineet (?) ajatuksella muuttua eläimeksi. Kuin Kafkan Muodonmuutosta ennakoivasti Dostojevski antaa päähenkilönsä pohtia muuttumista eläimeksi, ei söpöksi kissaksi tai agressiiviseksi koiraksi, vaan hyönteiseksi. Elämä maailman abstrakteimmassa ja harkituimmassa kaupungissa (Pietarissa) on käynyt tiedostavalle ihmiselle sairauden kaltaiseksi. Toiminnan ihmiset laittavat asioita kuntoon ja Venäjän ajattelu johtaa satiiriseen, mustaan kuvaan tietoisuuden sairaudesta. Dostojevskin Kirjoituksia kellarista on tähtikirkasta pimeyttä puhtaimmillaan.
Alunperin kirja ilmestyi 1864, hyllystäni löytyy Esa Adrianin suomentamana painos vuodelta 1996. Nyt uudelleenluettuna Dostojevski avautuu uudella tavalla, hirtehisenä ja oivaltavana kuvana sen ajan, mutta yllättävästi myös meidän aikamme Venäjästä ja maailmasta. Dostojevski eli kyllä eri aikaa kuin me, mutta hänen aikanaankin ihminen oli jo sama kuin nykyään. Eurooppalainen romaani oli yhdistänyt ajattelevan ihmiskunnan, tai ainakin sen eurooppalaisen osan, yhdeksi, siten, että ruutitynnyri, joka sittemmin 1900-luvulla räjähti, alkoi täyttyä. Dostojevskin teksti on mestarillisen tarkkaa, ristiriitaista, purevaa. Tunnevoimaista ja hyytävää.
Maailmanhistoriasta voi siis sanoa ihan kaikkea, kaikkea mitä sairainkin mielikuvitus voi vain keksiä. Mutta yhtä ei voi sanoa - että se olisi järkevää. (Kirjoituksia kellarista, 45)
Dostojevski, Fedor, Kirjoituksia kellarista, ap. 1864, suom. ja jälkisanat kirjoittanut Esa Adrian, Gummerus, Helsinki 1996. ISBN 951-20-4956-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti