Kirjojen voimaa ei pidä koskaan aliarvioida kirjoittaa Paul Auster kirjansa toiseksi viimeisessä luvussa (s.361). Mutta hän päättää teoksensa kuitenkin siihen, miten päähenkilö kokee olevansa onnellisempi kuin kukaan joka on ikinä elänyt. Onnellinen loppu siis.
Austerin kirja on jälleen hienosti kirjoitettu tarina. Luin sen ennen kuin Rothin Haamu poistuu. Liekö sattumaa, mutta myös Austerin päähenkilö on Nathan, vanheneva ja jo kuolemaan kääntyvä mies, joka kirjan kulussa löytää elämänlangan uudestaan. Auster on Rothia nuorempi, mutta molempia kiinnostaa vanhenevat miehet, kirjallisuus, Amerikka. Roth on yhteiskunnallisuudessaan kriittisempi ja tiukempi, Auster taas punoo juontaan kerroksisemmin ja monihaaraisemmin. Yhtäkaikki, molemmat "suuria amerikkalaisia kertojia".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti