Raija Orasen Iso on hyvin ja selkeästi kirjoitettu tarina Gösta Serlachiuksesta ja Suomen paperiteollisuuden historiasta 1800-luvulta vuoteen 1942. Tarina kerrotaan Göstan suulla, pääosin vakuuttavasti. Tyylilaji vaihtelee kevyehköstä, lähes viihdekirjamaisesta, henkilösuhteiden ruotimisesta, aina melko suoraviivaiseen teollisuushistoriaan ja raadolliseen bisneksenteon kuvaukseen. Skaala on niin laaja, että välillä se vaikuttaa jo tyylirikkoiselta, kokonaisuuden eheys kärsii. Mutta kaiken kaikkiaan hieno kokonaisuus säilyttää intensiteettinsä joka tapauksessa. Hienoja ovat Göstan (ja/tai Raija Orasen) pohdinnat taiteen merkityksestä raharikkaan Serlachiuksen elämässä ja ajattelussa sekä yksittäisten maalausten analyysit ja yhteydet historian kulkuun. Kirja on myös ajankohtainen muistutus siitä, miten yhteiskunnan talous on monin paikoin riippuvainen kansainvälisen politiikan käänteistä, sodista ja poliittisista päätöksistä ja vice versa.
Mäntän tehtaat ja kaupunkimiljöö muotoutui pitkälti kahden miehen pyrkimysten mukaisesti. Aluksi Tampereella apteekkarina toiminut Gustaf Adolf Serlachius (1830-1901) perusti puuhiomon1868 ja monien vaiheiden jälkeen sai tehtaan tuottamaan riittävästi, jotta pystyi sijoittamaan tuotosta osan myös kuvataiteeseen. Gösta Serlachius (1876-1942) jatkoi tehtaan isännöitsijänä ja vei paperitehtaita eteenpäin niin teknisesti kuin liiketaloudellisestikin. Isona patruunana hänen asemansa oli merkittävä taloudellisesti ja poliittisesti niin vuoden1918 tapahtumissa kuin myös toisen maailmansodan näyttämöllä. Gösta jatkoi edeltäjänsä taidekokoelmien kartuttamista, perusti taidemuseon 1933 ja loi vankan perustan Mäntän nykyiselle maineena kuvataidekaupunkina. Itsenäisenä Serlachiuksen tehtaiden tarina päättyi 1986 sen fuusioituessa Metsäliiton Teollisuus Oy:n kanssa. Näin syntyi nykyinen Metsä-Serla Oy. Kuvataide jatkaa, niin kesäisin järjestettävinä kuvataideviikkoina kuin Serlachius museon toimintana ympäri vuoden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti