Siirtymä ja Kunnia

Vapaus (…) on koti josta lähtee kerran ja johon ei voi koskaan palata.  

Luettuani  Rachel Cuskin trilogian ensimmäisen osan Ääriviivat (ks. Elämä on tarinoiden tarina) olin kahden vaiheilla jatkanko trilogian toiseen ja kolmanteen osaan. Ääriviivat on rakenteeltaan ja toteutukseltaan erikoinen kirja. Cuskin tapa kertoa jatkuu, mutta alkaa kukoistaa ja avautua näissä seuraavissa osissa Siirtymä ja Kunnia. Niiden lukeminen oli suuri nautinto. Kirjojen sisältöä on vaikea kuvata lyhyesti, kyse on kirjallisuuden piirissä kirjailijana toimivan Foyen kuulemista tarinoista, tarinoista joita hän kuulee matkatessaan tai osallistuessaan kirjallisuuden markkinointiin liittyviin tilaisuuksiin. Tarinat ovat oivaltavia ja usein ironisia kuvauksia siitä, miten nykykirjallisuus asettuu osaksi nykyisyyden tarinankerrontaa ja markkinointia.

Cuskin kirjat ovat metakirjallisuutta. Niissä käsitellään kirjallisuuden asemaa ja merkitystä kulttuurissamme ja samalla myös itse nämä tekstit ovat osa sitä prosessia, joka tuottaa niin kirjailijan kuin lukijankin. Ajankohtaiset teemat kirjan kuolemasta, kirjallisuuden rappeutumisesta viihdelukemistoiksi ja romaanin kuolemasta saavat perusteellisen ja oivaltavan, kielellisesti selkeän ja älyllisesti viihdyttävän muodon. Tarkastelu ei vaikuta sisäsiittoiselta vaikka on läpikirjallinen luonteeltaan. Kirjalijat ja kanssaihmiset nähdään tarinoina ja tarinat joita nämä ihmiset ja me ihmisinä kerromme itsellemme ovat oudolla tavalla, vieraantuneisuudestaan huolimatta tai sen tähden, luonteva osa Cuskin luomaa universumia. Sen parissa viihtyy, vaikka samalla mieltä kalvaa ajatus siitä, onko kirjojen tarjoaman matkan pää autiomaa.