Pajtim Statovci leikkaa suoraan tapahtumien keskelle samaan tapaan kuin Caravaggio tauluissaan. Lehmä synnyttää yöllä kirjan kuvaukset ovat unenomaisen vahvoja, aistivoimaisia, väkivaltaisia ja usein myös kuvottavia. Todellisuus Suomessa ja Kosovossa on rankka, lukijaa ei päästetä pakoon; näin tapahtui, näin koin sen tapahtuvan, näin kuvittelin sen tapahtuvan. Pään sisäinen tapahtuma on ainoaa kiistatonta todellisuutta, kokijan näkökulmasta horisontti on vinossa, nurinpäin tai ylösalaisin. Tervetuloa ahdistukseen. Teksti on totta, halusipa tai ei.
Statovci on taitava. Pitkät, hengästyttävät lauseet kiemurtavat mieleen. Samalla, kun kuvaus pakottaa eläytymään kirjan päähenkilön, pienen pojan ja sittemmin menestyneen kirjailijan, mielen vihanhuuruiseen maisemaan, se myös pakottaa katsomaan maailmaa ja "ihmisen osaa" yksilön sisäisen maailman näkökulmasta. Lukiessa joutuu tekemään töitä sen suhteen, mikä on tämän kirjan todellisuutta. Statovci on painottanut, että kirja ei ole autofiktiota. Epäilemättä se on fiktiota, mutta miten se ankkuroituu todellisuuteen: kirjailijan, kirjan kertojan, Suomen ja Kosovon, maailman todellisuuteen? Kirjan maailmassa on myös ilmeisen epärealistinen maailma, joka skitsofreenisten kuvitelmien tavoin esittäytyy kokijalleen totena. Toden totta, on myös kuvitteellinen ja taiteellinen totuus, joka onnistuu puhkomaan lukijan toden maailman.
Päähenkilö, kirjailija, joka on kovasti Statovcin itsensä näköinen, on monessa mielessä vihansa vanki. Anteeksi ei annetta, ei haluta antaa tai ei kyetä antamaan, ei albaaneille, ei serbeille, ei isälle, ei äidille, ei Suomen hallitukselle tai kirjakustantamoille, ei koulukiusaajille. Moneen vihaan on helppo samaistua ja vaikka kirjan päähenkilökin katuu (?) nykyhallitukselle vuodattamaansa sapekasta tekstiään, lukijana se myös riemastuttaa. Joskus on kihelmöivää päästellä täysillä, tältä se tuntuu. Vaikka se ei ole sivistynyttä sanoa sitä ääneen tai kirjoittaa siitä edes somealustoilla, ei ainakaan omalla nimellä, ei ainakaan tällä tyylillä. Pahalla ololla on tekijänsä, se ei ole laskeutunut meidän keskuuteemme Jumalan armosta tai Saatanan synnyttämänä. Statovci on vanginnut vihan kirjallisesti taidokkaaseen maailmaan. Siellä se on katsottavissa, osin koettavissa. Sieltä sen ei soisi pääsevän irti kuin paha Pandoran lippaasta.
Statovcia kannatta lukea päivänvalossa, kohti kevättä menessä. Yöllä on synkkää ja pimeää jo omasta takaa.
Statovci, Pajtim, Lehmä synyttää yöllä. Otava, Helsinki 2024. ISBN 978-951-1-49338-9
1 kommentti:
Päivävalolla lukeminen tuntuu edelleen vähän syyllistävältä, niinpä sain lehmän teuraaksi vasta yösydännä. Ei mennyt ainakaan vielä uniin. Pekalta jälleen terävä tiivistelmä ajankohtaisesta teoksesta, nyt verevä vaikutelma Statovcin maailmasta. Mikä on elettyä todellisuutta, mikä näyttäytyy mielikuvituksessa todellisuutena, lukijalle jää pohtimista. Monissa kirjoissa pitkä virkkeet tuntuvat keinotekoisilta, tässä eivät. Jopa kolmenkin sivun virkkeiden lauseet imaisevat kanssakulkijan rajulla otteella välillä Kosovoon, välillä Suomeen suvun, naapureiden ja muidenkin elämään. Rankka teos, kirjavuoden huippua. Ei turhaan kiitetty ja palkittu.
Lähetä kommentti