Irene Vallejo kertoo loistavasti kirjan tarinan: Papyrus: kirjan katkeamaton tarina on upea osoitus siitä kuinka hienosti (populaaria) tietokirjallisuutta voidaan kirjoittaa.
Lainatessani kirjan ajattelin katsovani sen kursorisesti läpi, epäilin jaksaisinko perehtyä yli 600-sivuiseen opukseen yksityiskohdin. Ensimmäiset sivut veivät kuitenkin mukanaan ja tarina vietteli vaihtelemalla menneisyyden, nykyisyyden, yleisen sekä kirjoittajan ja lukijan yksityisyyden maastossa vuolasti Niilin suistosta, Alexandriasta ja Lähi-Idästä aina New Yorkiin, Lontoon museoihin. Hieroglyfit, nuolenpoääkirjoitukset, papayrykset ja savitaulut elävät nykykirjan sivuilla, edeltäjinä, vertaisina ja nykyisyyden mahdollistajina. Omalla tavallaan Vallejo osoittaa, että historiamme on kulkenut Alexandrian kirjaston ideaalista kohti internetin globaalia kirjastoa. Borgesin Baabelin kirjaston inkarnaationa saattaa kuitenkin tulla todeksi vaara, jossa kukaan ei lue. Satunnaisten sivujen uuvuttava ylenpalttisuus tukahduttaa lukemisen ilon. Ihmisen kaikki energia menee etsimiseen ja selvitystyöhön.
Tulevaisuuden utuiset kasvot saattavat peittyä virtuaalilaseihin, korvat kuulokkeisiin ja tuntoaistillekin tarjontaa on tulossa. Runsauden yhteiskunnassa harva asia kuitenkin kuolee kokonaan pois. Kirja lienee yksi vielä pitkää käyttökelpoinen väline esineiden maailmassa. Kirjalla on erityinen taito yhdistää kirjoittajan ja lukijan maailmat aina uudella tavalla uudessa ajassa ja paikassa.
Vallejon kirja on rohkaiseva myös jatkon kannalta. Taitaville kirjoittajille ja tutkijoille on työsarkaa monissa kirjaan, kirjallisuuteen ja muihin kultuurihistoriallisiin aiheisiin liittyen. Minkälaisille alustoille kirja lopulta tulevaisuudessa päätyy, sitä emme tiedä. Mutta jossain muodossa tarina jatkuu, katkeamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti