Kelpo kirja, sujuva, selkeää ja hyvää kieltä. Ei ehkä ollut paras vaihtoehto, että kirjailija itse lukee kirjansa. Ääni Kokkosella on kyllä selkeä, mutta lauseiden nuotti yksitotinen. Yksitotisuus kyllä tukee kirjan melko yksitotista esitystapaa ja henkilöiden, Karon ja Riston, tyhjyyttä kumisevaa elämäntapaa ja parisuhdetta.
Asioita katsotaan pääasiassa Karon näkökulmasta ja muut henkilöt jäävät monin osin kovin ohuiksi. Kokkonen malttaa kyllä avata kertomuksensa tasoja huolella, mutta silti kovin suurta intensiteettiä tarinaan ja sen henkilöiden keskinäisiin jännitteisiin ei synny.
Valitettavasti kirja ei siis erityistä kiitosta ansaitseva ei ollut, mutta kirjoittajana Kokkosella on varmaan tulevaisuutta, jos hän kirjailijan uralle heittäytyy. Voi tietysti olla niinkin, että jo lähtökohtaisesti olen väärä lukija tälle kirjalle - tartuin siihen siksi ja vain siksi, että se voitti HS:n kirjoituskilpailun ja halusin nähdä millaisella teoksella sen saattoi saada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti