Vapaus

Angela Merkel on minua yksitoista päivää vanhempi, olemme 1954-vuosikertaa. Hän eli 35 ensimmäistä elinvuottaan DDR:ssä ja sen jälkeen muurin kaaduttua nousi Saksan kristillisdemokraattisen unionin CDU:n puheenjohtajaksi ja Saksan liittokansleriksi vuosiksi 2005-2021. Hänen muistelmiensa seuraaminen on siksi kiinnostavaa monessakin mielessä. Kirja on hieno perus- ja kertauskurssi 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alkuvuosikymmenien poliittiseen historiaan. Merkel kuvaa kuvaa tarkkaan oman toimintansa perustoja, syntyneiden ratkaisujen perusteita olipa kyseessä kansainväliset kriisit, maahanmuuttopolitiikka, ympäristökysymykset tai koronan vastainen toiminta. Tuota hän teki tuolloin, ajatteli ja toimi näin siinä ja siinä tilanteessa.

Kirja ei ole kirjallisesti erityisen ansiokas, mutta selkeälukuinen ja huolella kirjoitettu kyllä. Merkelin elämässä tapahtui paljon ja osin kirjassakin on joudutta paikoin turvautumaan luettelomaiseen esitykseen. Kiinnostavaa on varsinkin kirjan alkupuoli, lapsuuden ja nuoruuden kuvaus, maailmankatsomuksen muototuminen ja elämänolojen pakottama kyky (?) kompromisseihin. Angela M. antaa itsestään varsin sympaattisen kuvan eteenpäinpyrkivänä nuorena, joka on kuitenkin tarvittaessa valmis venyttämään sietokykyään, jotta pääsee tavoitteisiinsa. 

Kiinnostavaa on politiikan käänteiden kuvaus Saksojen yhdistymisprosessissa ja vielä silloinkin, kun Merkel on itse keskeisesti vallan kahvassa. Loppua kohden omahyväinen oikeassa oleminen jo alkaa tympiä, vaikka epäilemättä AM uskoi, uskoo ja todennäköisesti tulee aina uskomaan, että hän teki aina parhaansa ja useimmiten oli myös oikeassa, vaikka historia näyttää nyt tuomitsevan monet hänen tekemänsä ratkaisut. Mutta kyseessä on klassinen filosofinen kysymys: onko huominen meritaistelu totta jo tänään? Mielestäni Merkel pyrki vilpittömästi moniin hyviin päämääriin, vaikka nyt näyttää, että "historia" kääntää hänelle selkänsä. Minervan pöllö on aloittanut lentonsa myös Saksan viime vuosikymmenien menneisyyden hämärään. Merkeliä se ei vielä ole tavoittanut, hän jatkaa omavaloisesti edelleen vakuuttuneena siitä, että näin sen oli oltava.

Merkelin työtä on kyllä syytä arvostaa.  Kun nyt tuuleet puhaltavat Saksassakin oikealta ja Merkelin aiemmin tieltään syrjäyttämä Friedrich Merz hioo sapeleitaan vallankäyttöön, on helppo nähdä, että kristillisdemokraattinen laupeusajattelu ei enää ohjaa CDU:n toimia. Merkel kertoo, että AfD:n synty oli suoraa seurausta hänen (väitetystä) vaihtoehdottomuudestaan erityisesti finanssikriisin hoidossa. Aluksi hän puhui siitä, että ei ole muuta vaihtoehtoa, sitten hän pehmensi vähän ja sanoi, ettei ole muuta järkevää vaihtoehtoa. Samaan aikaan niin Valdimir Putin idässä kuin Donald Trump lännessä vetoaa kristillisiin arvoihin. "Länsimaisen perikadon" vastaiset voimat herättävät hämmennystä ja syystä. Merkelin "Vapaus" ei oikein maistu, sen parasta ennen päiväys on jo ohi.

Merkel, Angela ja Baumann Beate, Vapaus. Muistelmat 1954-2021.Suom. Tähti Schmidt, Kari Koski ja Kirsimarja Tielinen. Tammi, Helsinki 2024. ISBN 978-952-04-5691-7

Liza Marklund, Uutispommi

 

Liza Marklund on erityisen tunnettu "dekkari" sarjasta, vaikka dekkarina ei olekaan etsivä, vaan iltapäivälehden rikostoimittaja Annika Bengtzon. Kirjasarjan ensimmäinen osa Uutispommi ilmestyi ruotsiksi jo 1998 ja suomeksikin jo vuonna 2000 Outi Knuuttilan kääntämänä. Jos oikein Wikipedian listauksesta laskin, niitä on suomennettu yhteensä 11 kappaletta.

Halusin lukea vaihteeksi jotain suorasukaisempaa, mutta kuitenkin hyvin kirjoittettua ja tartuin siksi nyt osaan1. Näin Marklundeja on tarjolla itselleni kymmenen ja voin turvatua niihin tarvittaessa.

Suurta kirjallisuutta tai romaanin taidetta kirjat eivät ole. Marklund kirjoittaa selkeästi ja kiinnittää tapahtumapaikkoihin ja ympäröivään yhteiskuntaan runsaasti huomiota. Tämä tekee Uutispommi -kirjasta nyt jo vanhahtavan, mutta myös siksi toisaalta kiinnostavan. 1990-luvun Ruotsi on riittävän tuttu ja nyt kirjaa lukiessa huomaa kuinka maailma on 30-vuodessa muuttunut. Marklund kuvaa tarkkaan ja huolellisesti ja nykykatsannossa huvittavastakin tekniikan ihmeitä. Sitä, miten matkapuhelin voidaan jäljittää, miten tietokannasta voidaan etsiä tietoja ja tallentaa niitä levykkeille, miten puhelinvastaajien viestejä luetaan. Älypuhelimien ihmeaika on vielä edessä. Suomalaisena myös huvittaa, kun Fazerin sininen mainitaan tai naisella on Palmroothin kengät jalassaan.

Annika liikkuu maantieteellisesti suhteellisen pienellä alueella Tukholmassa, työpaikan, kodin ja päiväkodin kolmiossa. Työssän hän kuitenkin joutuu "pimeyden syöveriin", mutta selviää ratkomaan ja kertomaan vielä monesta uudesta rikoksesta seuraavissa kirjoissa.

Marklund, Liza, Uutispommi. Suom. Outi Knuuttila. Otava, Helsinki 2000. ISBN 978-951-1-37083-3

Kirjailija kadoksissa?

 Maria Stepanovalta on julkaistu suomeksi kaksi kirjaa. Aiempi,   Muistin muistolle, on erinomainen, samoin nyt julkaistu Kadoksiin. Kirjan kertoja, kirjailija M., on jättänyt kotimaansa, Pedon. Kotimaassaan kirjailijana menestynyt nainen alkaakin nyt maanpaossa, aiemman kasvun ja kehittymisen sijaan, tuntea uudenlaista merkityksettömyyttä. Aikaisempi ajatus vaikka vain älytön omaksi itseksi kasvu, vaihtuu pelkoon, että kasvussa olikin kyseessä pitkällinen kasvatus ja ruokintaprosessi,  joka toi mieleen siipikarjakasvattamon tai karjatilan, jossa rakastavaa huolenpitoa on tarjolla vaaditun painorajan saavuttamiseen asti. ( ss. 21-22)

Kirjan M. pohtii ja pelkää myös sitä mahdollisuutta, että peto on onnistunutkin kasvattamaan hänessä piilevän pedon, joka vain odottaa tullakseen esiin. Kyse on kotimaasta, kielestä ja etnisestä taustasta. Asioista, joita ei näe silmin.

Kun hän sitten huomaa eron aiemman kotimaansa ja uuden (toisin sanoen Venäjän ja Saksan, vaikka maita ei nimetä suoraan) välillä turhautuminen kasvaa. Venäjällä kirjoja lukeva yleisö haluaa nähdä kirjailijan, koska tämän kirja  on kiinnostava, hyvä tai merkittävä, uudessa kotimaassa taas kirja luetaan, koska kirjailija koetaan kiinnostavaksi. Kun M. sitten lähtee markkinoimaan teostaan ja matka ei suju suunnitelman mukaan, hän ajautuu outoon tilanteeseen. Pakopaikasta ei löydy ulospääsyä, lisäaika ei auttaisi. Onko syytä jättää kaikki taakse ja aloittaa omana itsenään, tuntemattomana, kiertelevä elämä satunnaisten ihmisten kanssa? 

Maria Stepanovan kirja on hieno juuri siinä, että kirjan tarina on herkullinen jos sattuu kuulumaan populaatioon, joka rakastaa ja ymmärtää paperille oikeaan järjestykseen aseteltuja kirjaimia ja jonka mielestä keskustelu kirjailijan kanssa raottaa jotain oventapaista paperiseinässä. (s. 24) Usein tuo kohtaaminen voi olla pettymys, puolin ja toisin. Kadoksiin kirjan kirjailija M on mukava kohdata. On kuitenkin pidettävä mielessä, että kirjoittaja M.S. on kirjailija - jotain hän raottaa avaamalla oventapaista, mutta itse kirjailija ei tässäkään tapauksessa ole tärkeä. Tarina on. Tiet ja jalkakäytävät ovat autioita ja odottavat kulkijaa. On mahdotonta selvittää, millä matkaosuudella toimintaan oli livahtanut virhe. 

Stepanova, Maria, Kadoksiin. Suom. Arja Pikkupeura. Siltala, Helsinki 2024. ISBN 978-952-388-351-2

Mirabilis

 

Anni Kytömäki on jo aiemmin osoittanut mestarillisen kiellellisen kyvykkyytensä ja aihepiiriensä omaperäisen käsittelytavan. Mirabilis on hieno kirja, taitava ja yllätyksellinen. Laaja, positiivisessa mielessä myös niin sanottu lukuromaani.

Kirjan kantta on arvosteltu kauheaksi. Tekemisessä on käytetty keinoälyä. Tyylillisesti se on vanhahtavan oloinen, teknisesti kömpelö ja sisällöllisesti aika suoraviivainen. Tiikeri viittaa kirjan ambaan, nainen on ilmeisesti Ella, yksi kirjan keskeisistä henkilöistä ja aava myrskyävä meri viitannee Amurinmaahan ja muihin seikkailuihin ja tutkimusmatkoihin Beringin salmelle  ja muualle sekä "elämän myrskyisällä merellä" seikkaileviin ja ajelehtiviin ihmisiin. Kirjan henkilöiden, niin ihmisten kuin eläinten, vaiheet ovat haastavia, kamppailua elämästä, kuolemanvaaran läsnäoloa ja osalle, kuten Stellerin lehmälle ja kormoraatille, aika on käynyt loppuun, laji on kuollut sukupuuttoon.

Kytömäki kuvaa ihmistä yhtenä eläinlajina ja eläimiä yhtenä ihmislajina. Jos luonnonkuvausta usein on syytetty luonnon inhimillistämisestä, niin Kytömäkeä voinee "syyttää" ihmisen upottamisesta osaksi luontoa, animaalistamisesta. Luonto ja ihminen ovat osa animea (sanan latinalaisessa merkityksessä), elävää kokonaisuutta. Kytömäen teksti on omaperäisen viehättävää yhdistäessään historian, paikoin kielellisen vanhahtavuuden moderniin ajatusmaailmaan ja hienoihin sanastollisiin valintoihin. Näkeekö tuon yhdistämisen anakronistisena vai taitavana yhdistämisenä vaatii kyllä tyylitajua. Kannen kuvan arviointi on oma asiansa. Kytömäen teksti kyllä puhuu puolestaan.

Erityisen koskettava on Ellan tarina. Hän on itsensä vanki monessa mielessä, eikä kykene vapautumaan, vaikka on fyysisesti taitava sirkustaiteilija, intohimoisesti maailman eri kolkista ja ihmis- ja eläinlajien tulevaisuudesta murheen taakkaa kantava, itseoppinut ajattelija. Maailma on hänelle lopulta synkkä luola, jossa voi edetä vain kohti pimeää. Sidottuna maahan, maaksi on jälleen tultava, sulauduttava yhteen kuoleman kanssa.

Tämän päivän löytöretkeilijät eivät voi löytää sitä, mikä on ikiajoiksi kadotettu. Luonnosta tulee muisto museoissa tai kirjoihin kirjattu muistelma. Mutta silti, vain ihminen muistaa, kirjaa ja kirjoittaa.

Kytömäen kirja on taiturimaista kulkua synkkyyden ja kauneuden trapetsilla.

Kytömäki, Anni, Mirabilis. Gummerus, Helsinki 2024. ISBN (sähkökirja): 978-951-24-4237-9

Anna In maailman hautakammioissa

 

Mutta jokaisella heistä on ruumiinsa sisällä, aivojensa labyrintissa kysymys, jota ei voi esittää. Ole rohkea, veljeni, esitä se minulle. Minä vastaan: kyllä. (s. 136)

Olga Tokarczukin Anna In ei avaudu lukijalleen aivan helposti. Jälkisanoissaan Tokarczuk kertoo taustaa omalle tulkinnalleen muinaisesta sumerilaisesta Inanna-myytistä. Ei ole haitaksi vaikka nuo jälkisanat lukisi ensiksikin, esipuheena. Aiemmissa kirjoissaan erinomaiseksi kirjoittajaksi osoittautunut Olga T. ei petä tälläkään kertaa.  Kieli on kirkasta ja selkeää vaikka liikutaankin myyttisissä maailmoissa, laskeudutaan manalaan, esineet saavat elämänkipinän ja erilaisia hahmoja tulee mukaan tarinan edetessä.

Tokarczuk on taustaltaa psykologi, perusviritykseltään feministi ja käyttää jungilaisuuden tulkinta-apparaattia hyväkseen. Ajatuksena on, että on olemassa ihmisestä riippumattomia malleja, rakenteita, narratiivisia algoritmeja, joihin jokainen yksittäinen olemassaolon piirre voidaan sovittaa. Jälkisanoissa hän kirjoittaa "Kaikki on jo joskus tapahtunut" ... Emme me kerro kyseisistä malleista, vaan päinvastoin: ne kertovat meistä. Tällä ajattelutavalla on pitkä filosofianhistoria aina Platonin niin kutsutusta ideaopista aina vaikkapa Karl Popperin kolmeen maailmaan. Pidemmällekin voi mennä. Muistaakseni Claude Lévi-Strauss muotoili asian niin, että me emme puhu, meissä puhutaan, me emme ajattele, meissä ajatellaan. Nyt AI:n (keinoälyn) aikaan mahdollisuudet tuon puhunnan manipulointiin ovat entistä vahvemmat. Kirjailijan työ voidaankin nähdä tuon ikiaikaisen tarinankerronnan uusintamisena, parhaimmillaan luovana uusintamisena.

Anna In on myös sähäkkä naisheeroksen kuvaus ja ylistys. Tasa-arvo miesten ja naisten välille on Tokarczukin mukaan palaamassa myyttien maailmaan. Maailman ensimmäinen tunnettu ja nimeltä mainittu kirjailija on tämän mukaan Enhuduanna, sumerilaisen kuningas Sargonin tytär. Modernin projektin feministisellä haarautumalla onkin työsarkaa, kun maailmankirjallisuus kirjoitetaan uusiksi uudesta näkökulmasta. Tokarczuk on tehnytkin näin  Empusion -teoksellaan varioiden Thomas Mannin Taikavuorta.

Anna In, Inanna elää kyllä omasta voimastaan. Hieno teos.

Tokarczuk, Olga, Anna In maailman hautakammioissa. Ap. 2006, suom. Tapani Kärkkäinen. Särötär, Helsinki 2024. ISBN 978-952-6964-4-8