
Alun lapsuudenmuistelukset laajenevat kirjan edetessä nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen, niissä kirjoittaja on enemmän omillaan.
Auster pohtii päiväkirjan kirjoittamisen mielekkyyttä, ja sitä miksi ne jäivät kesken. Nuorena hän ei ymmärtänyt kirjoittavansa tulevaisuudessa itselleen, vieraalle henkilölle, jota ei vielä ollut. Siksi päiväkirjat jäivät kirjoittamatta. Jäljelle oli kuitenkin jääneet kirjeet, joita hän kirjoitti tulevalle, sittemmin entiselle, vaimolleen. Niiden avulla hän saattaa tarkastella omaa minäänsä nuorena, sellaisena, jonka hän on jo unohtanut, Paul Austeria, josta vasta oli tulossa kirjailija Paul Auster.
Asetelma on samankaltainen kuin Umberto Econ kirjassa Kunigatar Loanan arvoiituksellinen liekki (WSOY, 2005). Auster tunnistaa oman historiansa dokumentteja ja yrittää kertoa niiden avulla omaa tarinaansa. Semanttinen ja episodinen muisti käyvät vuoropuhelua keskenään ja suhteessa historian kulkuun. Mukana on myös kuvia (liiteenä), samoin kuin Econ kirjassa. Kuvan ja sanan vuoropuhelu toimii - tämä on melko harvinaista romaanikirjallisuudessa, jossa perinteisesti on väheksytty kuvaa (paitsi romaanin varhaisvaiheen naiiviksi tulkitussa kuvittamisessa - ritariromaan á la Don Quiote ja sen edeltäjät tai kuvaraamatussa).
Austerilla on tilaa vielä kypsyyden kauden muisteluksiin. Uskoisin, että hän haluaa kirjoittaa elämänsä valmiiksi, mikäli vuosia ja terveyttä riittää. Hyvä niin. Valitettavasti nämä muistelukset eivät kirjallisesti anna kovin paljon, mutta taustoittavat kyllä Austerin tuotantoa ja elämänkulkua yleisimminkin, hienosti.